Nuorten tutkimus
♦ Miten terveesti elämme?
♦ Miten me nuoret aikuiset voimme?
♦ Millaista on opiskelumme ja työmme?
♦ Minkälainen on terveytemme ja työkykymme tulevaisuudessa?
Terveys 2000 -tutkimus toteutetaan koko Suomessa syksystä 2000 kevääseen 2001. Koko tutkimukseen on valittu 10 000 henkilön otos 18-vuotta täyttäneistä suomalaisista. Yli 30-vuotiaiden tutkimus päättyi helmikuun 2001 lopussa. Heistä yli 90% osallistui tutkimukseen. Huhti-toukokuussa tutkimusvuorossa ovat kaksituhatta 18-30-vuotiasta nuorta aikuista.
Mistä Terveys 2000 -tutkimuksessa on kyse?
Terveys 2000 on suuren väestötutkimuksen nimi. Sen tarkoituksena on kerätä tietoa meidän kaikkien suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä. Terveys 2000 -tutkimuksen tekevät yhdessä alan merkittävimmät tutkimuslaitokset. Kansanterveyslaitoksen (KTL) johdolla tutkimukseen osallistuvat Eläketurvakeskus, Kansaneläkelaitos, Kuntien eläkevakuutus, Stakes, Tilastokeskus, Työterveyslaitos, UKK-instituutti ja monet muut alan tutkimusyksiköt. Mukana ovat myös kunnat ja yliopistolliset sairaalat. Tutkimustuloksia käyttävät siis ne keskeiset yhteisöt, joiden palveluita kaikki joskus tarvitsemme, joten tulokset hyödyttävät suoraan palvelujen ja sosiaaliturvan kehittämistä.
Miksi tutkimus tehdään?
Ainoa aikaisempi samankaltainen tutkimus tehtiin 20 vuotta sitten ja Terveys 2000 -tutkimuksen tuloksia verrataankin siihen. Niin selvitetään miten suomalaisten terveys on muuttunut ja miten siihen liittyvät elintavat ja muut tekijät ovat kehittyneet. Lisäksi hankitaan tietoja myös viime aikoina tärkeiksi osoittautuneista asioista, joita ennen ei ole tutkittu. Nyt haluamme myös syventää tietoja erityisesti nuorten aikuisten terveyden kannalta tärkeistä asioista. Tutkimuksen perusteella tiedämmekin vastedes minkälainen suomalaisten terveydentila on uuden vuosituhannen alkaessa ja voimme ennakoida sen tulevaa kehitystä.
Koko Terveys 2000 -tutkimuksen tarkoituksena on hankkia tietoa suomalaisten nykyisestä terveydestä, arvioida terveyteen ja toimintakykyyn vaikuttavia tekijöitä ja ennakoida näiden pohjalta tulevaa. Erityisen tärkeitä ovat elinoloja ja elämäntapoja koskevat tiedot. Siinä selvitetään myös laajasti terveydentilaa ja sairauksia, hoidon ja avuntarvetta sekä lääkkeiden käyttöä, työkykyä, toimintakykyä, terveyden edistämistä ja kuntoutustarvetta.
Miten tutkimus tehdään?
Nuorten aikuisten tutkimukseen kuuluu haastattelu ja itse täytettävä kysely. Koska jokaisen suomalaisen haastatteleminen on käytännössä mahdotonta, KTL ja Tilastokeskus ovat valinneet otannalla 2000 nuorta aikuista. Otos on valittu satunnaisesti väestörekisteristä niin, että siihen kuuluu tutkittavia koko maassa kaikkiaan 80 tutkimusalueella. Jokainen henkilö edustaa useita muita samanikäisiä suomalaisia ja siksi luotettavien tuloksien edellytys on, että kaikki otokseen kuuluvat osallistuvat tutkimukseen.
Tilastokeskuksen haastattelija ottaa Sinuun yhteyttä haastatteluajan sopimiseksi. Haastattelu koskee mm. sairauksia ja niiden hoitoa, terveyspalvelujen ja lääkkeiden käyttöä, koulutusta, ammattia ja työoloja sekä erilaisia elämäntapoja. Siinä selvitetään myös tapaturmia ja vammoja sekä avuntarvetta. Haastattelija jättää Sinulle kyselylomakkeen, jonka toivomme Sinun täyttävän ja palauttavan Kansanterveyslaitokseen. Kyselylomakkeessa tiedustellaan mm. elämänlaatua, elämäntapoja ja ruumiillisia ja psyykkisiä oireita.
Säilyvätkö tietoni luottamuksellisina?
Kaikki tietoja kokoavat Terveys 2000 -tutkimuksen tutkijat ja muut työntekijät ovat KTL:n tai Tilastokeskuksen palveluksessa ja he ovat vaitiolovelvollisia. Kaikki tiedot käsitellään ja säilytetään huolellisesti suojattuina. Mitään tietojasi ei anneta ulkopuolisille niin, että Sinut tunnistaisi niistä. Tietoja käytetään hankkeeseen osallistuvissa tutkimuslaitoksissa sellaisessa muodossa, että yksittäistä henkilöä ei voida tunnistaa. Tietojen turvallista säilyttämistä ja luottamuksellisuutta selostetaan tarkemmin erillisessä tiedotteessa, jonka saat haastattelijalta.
Kannattaako minun osallistua?
Vastatessasi haastattelijan kysymyksiin ja kyselylomakkeeseen tulet käyneeksi perusteellisesti läpi oman nykyisen terveydentilasi ja terveyteesi vaikuttavat tärkeimmät asiat. Itsellesi tästä on välitöntä hyötyä niin, että tulet kiinnittäneeksi huomiota sellaisiin terveyteesi liittyviin asioihin, joihin voit itse vaikuttaa. Sinut on valittu tutkimukseen edustamaan monia ikätovereitasi. Siksi on tärkeää, että osallistut ja varmistat osaltasi tietojen kattavuuden ja luotettavuuden. Antamalla hieman omaa aikaasi voit myös vaikuttaa suomalaisen terveydenhuollon ja sosiaaliturvan tulevaan kehittymiseen, millä on merkitystä sekä Sinun että läheistesi tarvitsemien palvelujen kannalta.
Haastatteluun kuluu aikaa 60 - 90 minuuttia. Kyselyyn vastaamiseen tarvitset muutaman kymmenen minuuttia. Jos joudut käyttämään haastatteluun työaikaa, Sinun on hyvä tietää, että maamme työnantajajärjestöt suhtautuvat myönteisesti tutkimukseen ja suosittelevat siihen osallistumista.
Jos jokin asia jäi askarruttamaan, älä epäröi ottaa yhteyttä. Vastaamme mielellämme tutkimusta koskeviin kysymyksiin.
Yhteistyössä
♦ Dentiplus
♦ Fennobon
♦ HELKAMA
♦ KESKO
♦ NormoMedical Oy
♦ PLANMECA
♦ Pandent
♦ SYNSAM
♦ XyliDent
▲ sivun alkuun